Koulutuksen ja osaamisen vahvalla pohjalla

WordPress-verkkosivustojen rakentaminen on yhdistelmä luovuutta ja teknistä osaamista – ja minulla on molempia.

Kuka Jon?

Verkkosivustojen suunnittelu ja rakentaminen on ollut suurin intohimoni jo monen vuoden ajan. Olen ammatiltani sekä IT-tukihenkilö että ohjelmistokehittäjä, ja olen aiemmin työskennellyt ohjelmistoalan tehtävissä mm. Solitalla. Tällä hetkellä syvennän tietojenkäsittelyyn liittyviä taitojani opiskelemalla HAMK:ssa tietojenkäsittelyn tradenomiksi.

Näyttävät sivut nykyaikaisilla työkaluilla

Henkilökohtaisesta työkalupakistani löytyy useita suosittuja ja yleisesti käytössä olevia sivustojen suunnitteluun ja rakentamiseen käytettyjä työkaluja. Sivustojen suunnittelussa käytän usein mm. Figmaa ja Canvaa. Sivustojen rakentamisessa taas olen tottunut käyttämään mm. WordPress Gutenbergia, Reactia, SASS:ia ja Bootstrapia.

Tietokone

Räätälöityjä WordPress-sivustoja, jotka tehostavat liiketoimintaasi

Tietojenkäsittelyn koulutuksen ja jatkuvan itsensä kehittämisen avulla olen erikoistunut luomaan verkkosivustoja, jotka eivät pelkästään näytä hyvältä, vaan myös toimivat saumattomasti. Opiskelen jatkuvasti alan uusimpia trendejä ja teknologioita varmistaakseni, että tarjoan asiakkailleni parasta mahdollista palvelua.